Hyppää sisältöön
August 11, 2020
4 minutes

Asiakasuskollisuutta toimitustavan valinnalla

Mats Fischerström: Postnordin e-barometrin mukaan 65 prosenttia kaikista ruotsalaisista on viimeksi kuluneen kuukauden aikana tilannut jotakin verkosta. Meidän ei kuluttajina tarvitse enää olla huolissamme siitä, onko kauppa auki tai onko parkkipaikkoja tarpeeksi. Olemme nopeasti tottuneet tekemään ostoksia missä ja milloin haluamme. Haluamme päättää itse, maksammeko luottokortilla, suorasiirtona vai laskulla. Meille on myös itsestään selvää, että kauppiaalla on jo maksukorttitietomme, niin että voimme tehdä ostokset vaikka metroon noustessa. Meitä ei kuitenkaan vielä ole yhtä paljon hemmoteltu mahdollisuudella valita ostostemme toimitustapa. Jonotamme edelleen paikallisessa asiamiespostissa, että lapset saisivat uudet sadevaatteensa, tai jäämme päiväksi etätöihin odottamaan, milloin uusi pesukone lopulta suvaitsee saapua. Jotkut ovat myös joutuneet seikkailemaan autollaan syrjäiselle teollisuusalueelle, koska uusi kuntopyörä pitää noutaa kuljetusliikkeen terminaalista. Olisimme mieluummin hakeneet sadevaatteet sisältävän paketin kioskista päiväkodin vierestä. Ja olisi ollut mukava, jos ne kolme alennusmyynnistä tilaamaani kenkäparia olisi tuotu kotiovelle heti, kun olin saanut lapset nukkumaan. Olisi myös kätevää, jos paketti, jota en ehtinyt noutaa matkalla töistä kotiin, tuotaisiinkin kotiovelle.Annetaan vain asiakkaille mitä he haluavat, vai kuinka?Edellä mainitun e-barometrin mukaan neljä viidestä verkko-ostoksia tekevästä kuluttajasta pitää tärkeänä mahdollisuutta valita tilauksensa toimitustapa. Huomattavan monet ovat lisäksi joskus jättäneet ostokset tekemättä, koska verkkokauppa ei ole pystynyt toimittamaan tuotteita kuluttajan haluamalla tavalla. Koska asiakkaat selvästi haluavat enemmän päätösvaltaa toimituksien osalta ja koska asiakas on aina oikeassa, miksei verkkokauppa sitten vain anna asiakkaille, mitä he haluavat? Asia ei valitettavasti ole aivan näin yksinkertainen. Jotta verkkokauppa voisi tarjota asiakkailleen useampia toimitusvaihtoehtoja, tarvitaan ensinnäkin järjestelmäyhteydet useisiin eri kuljetusliikkeisiin.Järjestelmäintegraatiosta ratkaisuUseimmat verkkokauppiaat ovat jo ratkaisseet pulman käyttämällä jotakin markkinoilla olevista Delivery Management -järjestelmistä (toimitustenhallintajärjestelmä tai TA-järjestelmä). Delivery Management -järjestelmän avulla verkkokaupalla on automaattisesti kytkentä kaikkiin eri kuljetusliikkeisiin eikä tarvitse olla huolissaan osoitekorttien tai edi-tiedostojen päivityksestä, sillä järjestelmä hoitaa senkin. Tavaroiden keräilyn ja lastaamisen parissa työskentelevät käyttävät useimmiten Delivery Management -järjestelmää varmistaakseen, että asiakkaiden tilaamat tuotteet lähtevät matkaan. Mutta jos asiakkaalle esimerkiksi halutaan antaa mahdollisuus valita, että tilatut sadevaatteet toimitetaan päiväkodin vieressä olevaan noutopaikkaan, ei riitä, että varastotyöntekijöillä on mahdollisuus ohjailla kuljetusvarauksia. Myös verkkokauppa-alustassa on oltava tieto kaikista tarjolla olevista noutopaikoista, kotitoimitusten kaikista toimitusikkunoista jne. Asiakkaan valitsema noutopaikka on välitettävä varastossa käytettävään järjestelmään, jotta kuljetusliikkeelle toimitettavaan osoitekorttiin tulee oikeat tiedot.Oikean järjestelmäratkaisun avulla myös pienet verkkokaupat voivat tarjota eri toimitusvaihtoehtojaInformaatioketjun eheyden varmistamiseksi verkkokaupan kassalta tavaroiden lastaukseen asti tarvitaan täydellisesti integroitu tietovirta. Suuret verkkokaupat, joilla on oma kehitysosasto, kehittävät yleensä omat ratkaisunsa, vaikka ylläpitokustannukset ajan mittaan ovatkin suuret. Pienille ja keskikokoisille verkkokaupoille tulisi liian kalliiksi rakentaa kokonainen ratkaisu toimitustavan valintaa varten. Sitä mukaa, kun markkinoille tulee uusia logistiikkapalvelujen tarjoajia, verkkokaupat juuttuvat yhä pahemmin monimutkaiseen ja kalliiseen järjestelmien ylläpitoon voidakseen täyttää asiakkaidensa kasvavat tarpeet. Miten siis pienten katteiden ja rajallisen IT-budjetin kanssa kamppaileva pieni verkkokauppa selviää, kun asiakkaat vaativat kovaan ääneen enemmän ja parempia toimitusvaihtoehtoja? Tällöin kannattaa valita järjestelmäratkaisu, johon on helppo konfiguroida asiakkaille tarjottavat toimitusvaihtoehdot ja joka samalla varmistaa, että kaikki tarvittavat tiedot kulkevat mukana kassalta tavaroiden lastaukseen asti. Kun uuden toimitusvaihtoehdon lisääminen onnistuu yksikertaisella konfiguroinnilla, siihen ei edes tarvita IT-ammattilaisia. Kun asiakkaat tuntevat voivansa päättää tilaustensa toimitusajasta ja -tavasta yhtä itsestään selvästi kuin he päättävät milloin ja miten tekevät ostoksia, he ovat tyytyväisempiä. Tämä vuorostaan johtaa kasvavaan määrään "Tilaa"-painikkeen painalluksia ja asiakkaat tulevat uudestaankin ostoksille.Lue lisää Delivery Checkout -järjestelmästämme täältä.

Hae